Kahden miehen tarina alkoi keittiön pöydän ääressä lähes 10 vuotta sitten. Pienyrityksestä on vuosien varrella kasvanut parikymmentä henkeä työllistävä HerkkuTilan Oy. Matkan aikana on käynyt epäonnistumisia ja tehty erehdyksiä. Ahkeruudella ja rohkeudella on jatkettu eteenpäin onnistuen ja oppien alastamme sekä asiakkaistamme enemmän.

AIDOSTI KULUTTAJAN ASIALLA

Jounin ja Teijon yhteensä lähes 60 vuoden kokemus ruokamaailmasta antoi hyvän perustan idean toteuttamiselle: Kuluttajille haluttiin tuoda lisää makuja maailmalta ja kaupan valikoimiin uutta valinnanvaraa.

HERKKUTILAN TYÖLLISTÄÄ SUOMESSA

Liike-elämässä tutustuneiden yrittäjähenkisten miesten tavoitteena oli luoda lisää työpaikkoja kotimaahan, ja samalla hyödyntää jo olemassa olevaa laajaa kokemustaan kotimaisesta ruoka- ja elintarvikemaailmasta. Valtaosa Herkkutilan laadukkaista ruokatuotteista tuodaan ulkomailta Suomeen. Herkkutilan toiminnassa kaikki mahdollinen (kuten pakkaaminen) tehdään kotimaassa, vaikka tuotteet tuodaan ulkomailta.

HYVÄ RUOKA ON INTOHIMOMME

Herkkutilan toiminta perustuu ajatukselle rikastaa suomalaista ruokakulttuuria sekä tarjota uusia vaihtoehtoja arkeen ja juhlaan. Hyvä ruoka on intohimomme.

Herkkutilan ensimmäiset tuotteet olivat juustoja. Ajatuksena on tuoda parempia juustomakuja leivänpäälle ja laajentaa aterioiden makujen kirjoa. Vuonna 2019 Herkkutilan valikoima laajenee juustoista sujuvasti juustojen kanssa samassa tarjoilupöydässä viihtyviin antipastoihin. Tulossa on huolella mietitty valikoima antipastoja – naposteluun ja vaikka koko ateriaksi.

Herkkutilalla on tehty myös nopeita ja rohkeita päätöksiä, joilla kaikilla on sama päämäärä: tarjota arkeen ja juhlaan maistuvampia yhteisiä ruokahetkiä.

HERKKUTILAN TAKAA MAUN

Herkkutilan ruokatuotevalikoimalle on yhteistä se, että tuotteet ovat laadukkaita ja herkullisia. Kokemuksen kautta on löydetty erinomaisten makuelämysten salaisuus. Herkkutilan on lupaus vivahteikkaista makuelämyksistä, laadukkaista ja oivallisiksi maistetuista kansainvälisistä elintarvikkeista.
Herkkutilan takaa maun.