Herkkutilan brändiuudistuksen tuotekuvaukset järjestettiin Lahden Topi keittiöillä . Uusissa kuoseissa tallennettiin kaikki Herkkutilan juustot goudasta maasdamiin ja uutuustuotteet, antipastit. Kuvauspäivän tiimellyksessä ehdimme jututtaa myös kauppias Sari Ruuskaa keittiötrendeistä.
– Herkkutilan juustot ovat ihanan maukkaita ja pidin myös antipasteista, tuotekuvausten myötä Herkkutilan tuotteita maistelemaan päässyt Sari Ruuska sanoo.
Rattoisan kuvausaamupäivän kuvaajina olivat Julius ja Antti Studio Verstaalta.
Keittiöön saareke tehdään lähes poikkeuksetta
Parikymmentä vuotta keittiöalalla työskennellyt Sari Ruuska sanoo, että lähes kaikkiin uudiskohteisiin tulee nykyisin saareke.
– Keittiö on nykyisin kokoontumispaikka eikä ruokaa haluta laittaa selin muihin.
Saareke on keittiössä elementtinä monipuolinen, sillä se toimii työskentely- ja tarjoilutasona ja tarvittaessa myös noutopöytänä.
Värimaailma on keittiöissä aika hillitty ja ajaton. Valkoista ja mustaa yhdistetään vaaleaan puuhun. Myös kiiltävä valkoinen pinta ei ole enää yhtä suuressa suosiossa kuin aiemmin, nyt halutaan mattapintaisia kaappeja.
– Trendinä alkaa selvästi olla ohi, että ei olisi vetimiä. Vetimet ovat tärkeä osa keittiön henkeä. Niissä tyylinä on tällä hetkellä modernius yhdistettynä ajattomuuteen.
Aamiaiskaappi on tullut jäädäkseen
Muutama vuosi sitten keittiösisustukseen tullut aamiaiskaappi, johon saa kaikki aamiaistarvikkeet yhteen paikkaan. Ruuska huomauttaa, että aamiaiskaappi vaatii seinältä noin metrin tilaa, mutta se alkaa olla keittiöissä melko yleinen.
– Parasta aamiaiskaapissa on, että sen avulla saa helposti pienkoneet piiloon ja pois tasoilta viemästä tilaa.
Laatikostoissa suositaan hyvin leveitä malleja, jotta yhdellä silmäyksellä näkee helposti, mitä laatikosta löytyy. Sari Ruuska vinkkaa, että keittiöön kannattaa laittaa yksi iso allas, jossa saa helposti pestyä esimerkiksi pellit.
– Jo useamman vuoden ajan noin 90 prosenttia kohteitteni tiskialtaista ovat olleet mustia komposiittialtaita. Tyylikäs musta allas kestää kuumaa, ei naarmuunnu tai halkea.