Olen Milja Ranta, sipoolainen hevosalan yrittäjä. Työkseni valmennan sekä hevosia että ratsastajia. Oma intohimoni on kouluratsastus, jossa pyrin kilpailemaankin mahdollisuuksien mukaan.

Perheeseeni kuuluu miehen ja poikani lisäksi myös kaksi koiraa ja kolme hevosta. Luonnossa liikkuminen on ollut aina tärkeä osa elämääni ja olen onnellisessa asemassa, kun myös työssäni saan nauttia luonnosta ja ulkoilmasta. Joillain säillä toki sisätyökin voisi olla kivaa vaihtelua. ;)

Työpäiväni ovat usein pitkiä ja kilometrejä auton ratissa kertyy paljon. Jotta jaksaa, on tärkeää olla hyvät eväät mukana matkassa. Autoon on mukava pakata mukaan suosikkileipää ja herkullista juustoa. Kätevät Herkkutilan-juustoviipaleet maukkaan leivän päällä pelastavat usein kiireisenkin päivän!