Vähähiilihydraattisessa eli VHH ja ketogeenisessä ruokavaliossa vähennetään hiilihydraattien määrää huomattavasti. Paljon hiilihydraattia sisältäviin ruoka-aineisiin kuuluvat esimerkiksi viljatuotteet, perunat ja hedelmät. Myös makeiset ja virvoitusjuomat sisältävät usein runsaasti hiilihydraatteja.
Hiilihydraatit ovat tyypillisiä ruokavalion energiaravintoaineita ja toimivat lihaksien ja erityisesti aivojen ensisijaisena energialähteenä. Vähähiilihydraattisilla ruokavalioilla hiilihydraatit korvataan muilla ravintoaineilla. Kerromme alla lyhyesti näistä ruokavalioista.
Ketogeeninen ruokavalio
Ketogeenisessä ruokavaliossa eli ketolla rajoitetaan hiilihydraattien määrää tiukasti. Ruokavalio koostuu enimmäkseen rasvoista, proteiinista ja vähäisestä määrästä hiilihydraatteja. Hiilihydraatin lähteinä voivat olla pääasiassa vihreät kasvikset. Kun ruokavaliosta karsitaan hiilihydraatit minimiin, keho siirtyy ketoositilaan ja alkaa polttamaan rasvaa energiaksi. Siksi rasvan saanti on oleellisessa osassa ketoruokavaliossa.
Vähähiilihydraattinen ruokavalio
Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla (VHH) rajoitetaan hiilihydraattien määrää siten, ettei ruokavalion monipuolisuus kuitenkaan katoa. VHH-ruokavalio ei ole hiilihydraattien suhteen niin tiukka kuin ketogeeninen ruokavalio, vaan tässä syödään paljon myös kasviksia ja marjoja sekä hyviä hiilihydraatin lähteitä. Kuitenkin viljan, tärkkelyksien ja sokerin määrä vähennetään merkittävästi.
Helppona rasvan lähteenä juustot
Juuston lisääminen ruokavalioon on erinomainen tapa lisätä rasvan saantia. Juustoja on satoja erilaisia, moneen makuun ja niiden avulla voit maustaa ruokia monin eri keinoin. Juuston hyvä puoli rasvan lähteenä on myös se, että useasti juustoissa on todella vähän hiilihydraatteja, joissain ei jopa ollenkaan!
Lisää sulatejuustoa esimerkiksi kastiketta suurustaessa, juustoviipaleita tai grillijuustoa salaatin joukkoon tai ripottele juustoraastetta ruoka-annoksen päälle. Myös raejuusto on mainio lisäys moneen ruokaan, valitse rasvaisempi raejuustovaihtoehto kuten Maatilan Parhaat raejuusto.
Juustoista saat myös hyviä jälkiruokia. Kokoa esimerkiksi juustolautanen, jossa on vähähiilihydraattisia naposteltavia, juustoviipaleita ja sinihomejuustoa.
Herkkutilan juustoviipaleet ovat kaikki joko täysin hiilihydraatittomia tai sisältävät vähän hiilihydraatteja. Katso tuotepaketeista ravintosisällöt!
Kokeile esimerkiksi näitä Herkkutilan juustoja:
Herkkutilan sitruuna-raejuustokakku sopii erinomaisesti makean nälkään vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavalle. Katso resepti tästä!