Loppuvuosi on juhlan aikaa. Vaikka suurempien juhlien järjestämistä kannattaa nyt välttää, voi esimerkiksi joulua ja uutta vuotta juhlistaa maistuvilla herkuilla perheen tai lähipiirin parissa.
Illanistujaisten tarjoilujen suunnittelussa kannattaa miettiä kauanko sinulla on aikaa tarjoilujen valmisteluun; herkutteletko perheen kesken, kutsutko yllättäen ystäviä kylään vai suunnitteletko illanistujaiset esimerkiksi useamman viikon päähän. Usein illanistujaisissa tarjoillaan helppoja sormisyötäviä hyvien juomien kanssa, mutta myös ruokaisammat tarjoilut ovat kiva lisä seurueelle.
Kokosimme alle vinkkejä helppoihin ja nopeisiin tarjoiluihin, jotka eivät vaadi viikkojen suunnittelua. Nämä valmistuvat helposti vain kasaamalla kaikki yhteen juustotarjottimelle ja sopivat hyvin vaikkapa perheen kesken nautiskeluun viikonloppuna!
Vuohenjuusto, port salut ja gouda 12 kk – erikoisjuustot juustotarjottimelle
Valikoimamme erikoisjuustoviipaleet tunnistat mustista paketeista. Makuina löytyvät suosituimmat juustot; gouda 12kk, vuohenjuusto, port salut sekä mozzarella. Viipaloiduista juustoista on helppo loihtia helposti syötäviä tarjoiluja.
Herkkutilan gouda 12 kk -juustoviipaleet ovat pitkään kypsytettyjä kovia, hieman murenevia juustoviipaleita, joissa on voimakkaan täyteläinen aromi. Gouda 12kk -juustoviipaleiden makupariksi sopivat erimakuiset hillot, kuten mustaherukkahillo tai porkkanahilloke. Goudan voimakkaan aromin kanssa sopivat myös raikkaat hedelmät, kuten päärynä.
Herkkutilan Port Salut -juusto on aromikas ja hieman tavanomaista kermajuustoa voimakkaampi juusto, jossa on aromikkaat maut ja tuoksu. Makupariksi sopii hyvin suolainen kylmäsavukirjolohi.
Herkkutilan vuohenjuusto -viipaleet ovat täyteläisiä, Gouda-tyyppisesti kypsytettyjä ja muotoiltuja viipaleita. Vaikka vuohenjuustomme sopiikin miedompaankin makuun, jokainen vuohenjuustoa maistanut tietää, että makupariksi tarvitaan jotain raikasta.
Kokeile vuohenjuustoviipaleiden kanssa voileipäkeksejä, karhunvatukoita (hillona tai sellaisenaan) ja lisää pieni ripaus hunajaa. Jos haluat leipoa, testaa illanistujaisiin tai juustotarjottimen oheen sopivaa vuohenjuusto-lakka kanapee -reseptiämme! Reseptissä kanapeet ovat höystetty lakkahillolla ja vuohenjuustolla.
Helpot antipastit tuovat piristystä perinteisiin tarjoiltaviin
Antipastit ovat italialaisesta kulttuurista tuttuja pieniä alkupaloja, jotka sopivat oivasti juhliin ja illanistujaisiin kuin vaikka koti-illan piristykseksikin. Herkkutilan tuotevalikoimaan kuuluu neljä erilaista valmista antipasti-lajitelmaa, jotka voi nostaa sellaisenaan juhlapöytään. Tarjoile näiden lisäksi esimerkiksi lihaleikkeitä ja Italialaisesta keittiöstä tuttua Focaccia-leipää.
Herkkutilan Antipasti-kasvisvalikoima on kevyen mausteinen antipastivalikoima, johon kuuluvat tuorejuustolla täytetyt keltaiset patisson-minikiekkokurpitsat, vihreät paprikat sekä miedon tuliset minipaprikat – kaikissa täytteenä raikasta tuorejuustoa.
Toinen erinomainen vaihtoehto juhlapöytään on Välimerellinen Antipasti-valikoimamme, jossa on neljä toisiaan täydentävää komponenttia. Valikoima koostuu tuorejuustolla täytetyistä maukkaista minipaprikoista, kuivatuista tomaateista, lampaan maidosta valmistetuista juustokuutioista ja marinoiduista oliiveista.
Suosikkimaut, Deli peppers – makeat kirsikkapaprikat ja Patisson-minikiekkokurpitsat löytyvät myös yksittäisistä pakkauksista. Nämä sopivat myös välipalaksi, salaattiin ja lämpimän ruoan lisukkeeksi sekä uppopaistamiseen!
Katso esimerkiksi Herkkutilan Välimeren antipasti -pastasalaatin resepti, joka sopii mainiosti ruokaisammaksi tarjoiltavaksi illanistujaisiin!
Luomuherkut juustotarjottimelle
Juustolautasen kokoamisessa hyviä sääntöä ovat, että lautaselta löytyy jotakin mietoa ja väkevää, pehmeää ja kovaa juustoa. Klassinen nelikko onkin usein emmental tai gruyére, valko- ja sinihomejuusto sekä port salut -juusto. Jos haluat säväyttää ja tarjota erilaista makumaailmaa, kokeile Herkkutilan basilika-valkosipulijuustoa ja chilijuustoa!
Luomu basilika-valkosipulijuustomme on mehevän yrttinen juusto, jonka tarjoamaan makuelämykseen basilika tuo miellyttävän säväyksen. Juusto sopii erinomaisesti täydentämään juustotarjotinta ja kaipaa rinnalleen miedompia juustomakuja.
Pientä potkua tarjoiluihin saat Luomu Chilijuustolla, jonka täyteläisessä koostumuksessa on juuri sopiva määrä chiliä luomaan vastustamattoman kokonaisuuden. Chilijuuston kaveriksi sopii hyvin vastapaistettu patonki.